Päivi Suomi
Päivin Ateljee
Päivi Suomi
Taustaa
Päivin tytär Jessican sivut
Näyttelyt
Ajankohtaiset tapahtumat sekä näyttelyt
Ateljee
Internetgalleria
Myyntipalvelut
Linkit
Taustaa
 "Lapin lumoissa"
                       
 
 
Päivi Suomi aloitti maalaamisen vuonna 1986. Tosin jo kouluaikana hän voitti useita piirustuskilpailuja ja sai stipendin erikoislahjakkuudestaan. Tänä päivänä Päivi Suomi tunnetaan akvarelleistaan, jotka hän huomasi olevan omintaan.

Lisäksi öljy,posliini,pastelli,sekatekniikka,tilateokset ja seinämaalaukset ovat tulleet mukaan.Nyt suurikokoiset veitsellä tehdyt öljymaalaukset kiehtovat eniten. Päivi sai myös Arches-akvarellikilpailun palkinnon ,joka pidettin Ranskassa 1995 ,hän oli yksi 19 maasta ,joka palkittiin.Vuosina -94, -95 ja -97 hän sai avustuksia Säkylän kulttuurirahastosta. Tampereen kaupungin sopimustaiteilija hän oli 1990 luvun lopussa.
Päivi teki alttaritaulun keinupuiston palvelutaloon Tampereelle 2000 luvun alussa.

Opintomatkoja hän on tehnyt mm. Englantiin, Turkkiin, Kyprokseen, Riikaan, Espanjaan jne.
Päivi on pitänyt lukuisia kotimaan näyttelyitä Hangosta - Utsjokeen. Ulkomaan näyttelyitä on ollut mm.1993 alkaen Ruotsissa, Saksassa, Virossa ja Espanjassa.
Opettajana ollut useissa maalauskursseissa.
Erikoisesta tekniikasta kiinnostuneille. Pesusieni ja puukko ovat työvälineet sormien lisäksi.
 
Talvella Päivin tapaa Saariselän maisemissa Hotelli Laanihovissa olevan pysyväisnäyttelyn johdosta.
Kesällä enimmäkseen Säkylän pyhäjärven tuntumassa olevassa ateljeessaan.Joka on toiminut parinkymmenen vuoden ajan ateljeena ja näyttelytiloina.Ateljeessa on järjestetty kaikenlaisia tapahtumia mm.Taiteiden Yö on ollut kaikkein suosituin.Väkeä on tullut kaukaa kuuntelemaan musiikkia,katsomaan taidetta, ilotulitusta, satojen kynttilöiden ja
tulipatojen satumaahan.


Jäsenyydet:
Taideyhdistys EFRA
Matkailuyhdistys Kurjenkello ry
Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry
Suomen Taiteilijat ry

    Nattasten juurella  27.8.2010   


   

  " Sukkulalampi ja taustalla Terävänattasen huiput"




   
"Pyhänattasen huipulla ja Sukkulalampi taustalla utuisena"
                                                                                           




Tästä aukeaa taivaan portti...





"Tuulen viemää"




Näkymä Hotelli Hetan takaa elokuussa 2010

                                 


Näyttely elokuu 2010
Hotelli Hetta, Enontekiö


 

Kautokeino Pohjois-Norja 2010







Lapin hulluus iski-90 luvun alussa.Siitä asti on ollut näyttelyitä eripuolilla lappia ja pysyväisnäyttely Saariselän Laanihovissa.